Vihdoinkin perillä

Pääsin perille eilen myöhään iltapäivällä lopun uupuneena piiiitkän lentomatkan päätteeksi. Lensimme puolisoni kanssa ensin Tukholmaan, jossa odottelimme 12 tuntia reilut 10 tuntista lentoa Banjuliin. Löysimme ruotsalaiselta matkatoimisto Vingiltä edulliset menoliput, mutta lento oli vallan kamalan pitkä ja uuvuttava, sillä välilaskulla Las Palmasiin eivät matkustajat päässeetkään ulos koneesta niin kuin Tjareborgin vastaavalla on aiemmin päässyt. Boeng 737 ei todellakaan ole tilalla pilattu, joten voitte ehkä kuvitella ettei lento ollut kovinkaan mukava kun edes jaloittelemaan ei päässyt. Onneksi tuo toinen on laiha niin mä sain olla lihava ihan reilusti 😆.

Passintarkastus sujui jouhevasti, mutta matkalaukkuni kylkeen oli ilmestynyt liidulla piirretty ruksi kun sen laukkuhihnalta bongasin. Tullitarkastuksessa selvisi mitä ruksi merkitsee, sillä he halusivat nähdä sen sisään. Noh, eihän siellä mitään mielenkiintoista ollut, vaatteita ja muuta tarpeellista. Eivät edes viitsineet tonkia koko laukkua, kunhan vilkaisivat. Lämpöä oli noin 30 astetta ja täälläkin on kuulemma talvi! Mulla posket helottaa punaisina kun on niin kuuma.

Nyt kuitenkin olen täällä ja sain nukuttua melkoisen mukavasti, tosin en kovinkaan pitkään. Aamulla säntäsimme puolisoni lasten kanssa rannalle rentoutumaan ja lopun päivää olemme asettuneet aloillemme ja hankkineet joitakin tarvitsemiamme juttuja kuten esimerkiksi kaikkein tärkeimmän eli SIM-kortit puhelimiin ja nettiyhteyden. Huomenna soitan harjoittelupaikkaani sopiakseni mihin aikaan maanantaina ilmestyn paikalle ja kysyäkseni missä toimisto mahtaa sijaita.

Yöllä oli sähkökatko, niitä ei kuitenkaan kuulemani mukaan tällä alueella usein ole. Amerikan suurlähetystö on melkein naapurissa ja paikallisten mukaan lähetystön sijainti on syy miksi sähköt eivät ole usein poikki ja jos ovat, niin korkeintaan kymmenisen minuuttia. Ja juuri nyt katkesi sähköt kun sähkökatkoista kirjoitan. Heh. Ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa siitä.

Ajattelin, että voisin ehkä täällä ajaa autoa itse. Nyt vuorokauden jälkeen en kuitenkaan ole valmis siihen puuhaan. Katsotaan nyt kun olen ensin tutustunut ympäristöön ja reitteihin paremmin.

Tuntuu mukavalta olla vihdoin täällä ja nyt jo uskon, että harjoittelukin toteutuu. 😊

Yksi vastaus artikkeliin “Vihdoinkin perillä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *