Child Protection Training

Pääsin torstaina koulutukseen, joka järjestettiin Act!onAidin toimesta sisältyen kolmivuotiseen projektiin, jonka tarkoitus on lisätä tietoisuutta lasten oikeuksista. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa virkamiehiä, jotka jakavat oppimaansa eteenpäin omilla asemillaan, saada heidät verkostoitumaan ja toiminaan yhdessä lasten parhaaksi.

Aamiaisen jälkeen CPA.n ( Child Protection Alliance, http://www.cpagambia.gm/default.htm) koordinaattori Mr.Drammeh esitelmöi lasten oikeuksista. Mietittiin mitä oikeus tarkoittaa ja kenen on velvollisuus täyttää ne. Osallistujat aktivoitiin mukaan kysymyksillä ja tehtävillä ja asioita mietittiin yhdessä. Käytiin läpi YK.n lasten oikeuksien sopimusta.

Aivan ensimmäiseksi pohdittiin kuka on lapsi. Joidenkin mielestä vaikkapa 16- vuotias tyttö, joka on äiti, ei enää ole lapsi. Gambian lain mukaan kuitenkin kaikki alle 18- vuotiaat ovat lapsia. Lapsia kohdellaan oikeuden edessä toisin kuin aikuisia. Rikoksesta syytetty lapsi ei käy läpi samaa prosessia kuin aikuinen, hänen oikeuskäsittelynsä kuvataan ja paikalla saa olla vain asianosaiset ja hänen asiansa valmistelee lasten oikeuksiin perehtynyt lakimies. Yli 13- vuotiaat joutuvat oikeuden eteen, nuorempien kohdalla mietitään miten estää mahdolliset tulevat rikokset ja kuinka häntä ja hänen perhettään voidaan tukea.

13- 18 – vuotiaat tuomitut lähetetään Rehab centeriin eli kuntoutuskeskukseen. Siellä yritetään saada lapsi takaisin oikeille raiteille. Keskuksessa on opettaja, uskonnonopetusta, mahdollisuus opetella jokin taito, kuten esimerkiksi puusepän tai räätälin, lapsilla on mahdollisuus tavata vanhempiaan vaikkapa viikottain ja heillä on oikeus pelaamiseen ja leikkiin.

Ikävä kyllä kuntoutuskeskuksia on vain yksi ja joskus joudutaan lähettämään lapsi keskukseen kauempaa Gambiasta. Tällöin vanhempien saattaa olla mahdotonta päästä tapaamaan lasta matkakulujen suuruuden vuoksi. Ongelmana on myös se, että kuntoutuskeskuksesta kotiutetuilla lapsilla ei ole minkäänlaista tukea kotiutumisen jälkeen. Valtio ei rahoita lastensuojelusektoria millään lailla ja rahoitus, jota alalla toimivat järjestöt saavat, on aina projektiluontoista kestäen yhdestä kolmeen vuotta.

Koulutuksessa esimerkkitarinoiden avulla kuulosteltiin osallistujien mielipiteitä. Esimerkkinä tarina raiskauksesta, jossa tyttö halusi mennä joen yli tapaamaan poikaystäväänsä, mutta joen ylitys oli ongelma. Tyttö oli pukeutunut hieman seksikkäästi haluten miellyttää poikaystäväänsä. Jokilaivan kuljettaja katseli tyttöä himoiten, joten tyttö lähti kysymään ystävältään apua. Ystävä ei halunnut sekaantua asiaan ja niinpä tyttö päätti kuitenkin mennä joen yli jokilaivalla vaikka hän joutuikin tekemään matkan kaksin jokilaivan ohjaajamiehen kanssa.

Laivalla kuljettaja sanoi tytölle, ettei voi hillitä himoaan ja että hän haluaa harrastaa seksiä tytön kanssa. Tyttö kieltäytyi, mutta kuljettaja sanoi heittävänsä tytön laidan yli jos hän ei suostu seksiin. Tyttö pelkäsi henkensä puolesta, sillä joki kuhisee krokotiilejä ja antautui miehelle ilman fyysistä vastarintaa.

Suurin osa osallistujista oli sitä mieltä, että oli tytön oma vika koska hän meni yksin ja oli pukeutunut liian seksikkäästi. Tässä vaiheessa paljastettiin, että tyttö oli vasta 14- vuotias. Muutama osallistuja kuitenkin äänekkäästi vastusti yleistä mielipidettä ja oli samaa mieltä Mr.Drammehin kanssa, että vaikka tyttö olisi ollut alasti, häntä ei olisi saanut raiskata. Lisäksi se, että raiskauksessa ei oltu käytetty fyysistä väkivaltaa, oli joillekin osallistujille vaikea ymmärtää. Oli aika tuskallista kuunnella näitä mielipiteitä. Ehkä jotakin ymmärtämisen alkua kuitenkin saatiin aikaan kun luennoitsija esitti asioita esimerkein ja laittoi osallistujat miettimään että mitä jos se olisi sattunut omalle lapselle. Tässä kohtaa vedottiin osallistujiin, jotta he muistaisivat saattaa uhrin saamaan lääketieteellistä hoitoa mahdollisimman pian. Gambiassa uhrin on mentävä ensin tekemään ilmoitus poliisille ennen kuin hän voi mennä lääkäriin.

Lounaan jälkeen esitelmää jatkoi Network on Genber Based Violencen projektijohtaja Fallu Sowe, joka keskittyi aiheeseen miten kohdella lasta, joka on joutunut tekemisiin poliisin kanssa joko syytettynä taikka todistajana. Hänen mukaansa suurin ongelma tällä hetkellä on se, että poliisilaitokset eivät ole lapsiystävällisiä ja heitä kohdellaan kuten aikuisia. Koska sellejä on vain naisille ja miehille omansa, voi lapsi joutua viettämään yönsä aikuisten seassa. Joidenkin poliisivirkamiesten mukaan heidän asemillaan on otettu käytäntö jossa lapsi otetaan ”tiskin taakse” eli vastaanottopöydän taakse poliisin vahtiessa häntä siinä. Vaarana kuitenkin on se, että lapsi karkaa ja poliisi saa merkinnän ansioluetteloonsa.

Tässä kohtaa koulutusta osallistujat laitettiin miettimään miltä lapsesta tuntuu kun hän joutuu poliisin kanssa tekemisiin. Hän saattaa kokea pelkoa, häpeää ja hämmennystä. Muistutettiin kohtelemaan lasta osoittamalla empatiaa, olemalla tuomitsematta ja olemalla herkkä lapsen tarpeille sekä toimiaan mahdollisimman nopeasti, jotta asia saadaan käsiteltyä, eikä lapsen tarvitse viettää turhan pitkää aikaa poliisiasemalla.

Kaiken kaikkiaan koulutus oli loistava, se olisi voitu pitää vaikka Suomessa. Ongelmat täällä ovat erilaiset kuin Suomessa, mutta päämäärä ja keinot lasten oikeuksien toteutumiseen ovat samat. Pyritään noudattamaan lakia, ehkäisemään ongelmien syntyä ja toimimaan ongelmatilanteissa mahdollisimman lapsiystävällisesti ja vahinkoja minimoivasti.

Esitelmöitsijät olivat asiantuntevia ja mukaansa tempaavia, heitä oli ilo kuunnella. Saatan allekirjoittaa heidän sanomansa täysin. Koulutuksen kulku oli samanlainen kuin meilläpäin ja osallistujat saavat materiaalin sähköpostilla niin halutessaan. Koulutustila oli asiallinen, ilmastoitu konferenssihuone projektoreineen ja mikrofoneineen.